Arkisto kuoron esiintymisistä

  Kuoroveli Matti Ahtiainen vaimonsa Marjatan kanssa järjesti 3.8. upean juhlatilaisuuden kotipihallaan Lopen Launosissa. Entiseen kestikievarimiljööseen rakennettu nykyaikainen omakotitalo piharakennuksineen tarjosi hienot puitteet ja elokuinen sääkin suosi järjestelyä mitä parhaimmalla tavalla.

Paikalle oli kutsuttu omaisten, sukulaisten ja lähinaapurien lisäksi keskeisiä sidosryhmiä, kuten Marskin metsästysmajan hallintoa, Lopen puhallinorkesteri ja tietysti myös Kaaderilaulajat avec. Kaiken kaikkiaan vieraita oli 150, joista lapsia parikymmentä. Monta ikäpolvea oli siis edustettuna ja ohjelma rakennettu sen mukaan.
  Pihamaalle oli katettu tasokas buffet ja ruokailukalusteet koko vahvuudelle. Kuorolla oli kunnia aloittaa vahvasti musiikkipitoinen ohjelma. Sen lisäksi esiintyi Ahtiaisten mittava perheorkesteri, Lopen puhallinorkesteri ja erilaisia pienempiä kokoonpanoja. Lisäksi oli organisoitu erilaisia kilpailuja, kuten tikanheitto ja renkaanheitto. Kaikille osa-alueille oli nuorten joukosta nimetty vastaavat ja myös palkintoja oli koottu huomattava määrä.

Kun herkulliset ateriat oli nautittu ja muu ohjelma saatettu tiettyyn pisteeseen, siirryttiin
navettarakennuksen vintille, missä juhlat huipentuivat perinteisiin tansseihin. Musiikista huolehti Lopen puhallinorkesteri ja kuoroveli Matin Houseband, jossa Matin lisäksi soitti kahden seuraavan sukupolven taitajia.

kesaj 0019p

kesaj-tanssip

 


Paljon on mahtunut hienoja tilaisuuksia Kaaderilaulajien tähänkin kauteen, mutta tämä kesäjuhla kohosi kaiken muun yläpuolelle ja kruunasi kesän 2013. Kiitos Marjatta ja Matti!