Arkisto kuoron esiintymisistä

KDL net2 150
L36 pArmas Järnefeltin "Berceuse" sellolla ja kanteleella tulkittuna aloitti juhlallisen tilaisuuden.
Kun esiintyjätkin olivat kumpikin soittimensa huipputaitajia, Seeli Toivio ja Hedi Viisma,
virittyi tunnelma alusta alkaen korkealle.
naulaus2 pOman lipun merkitys yhteisölle ja erityisesti kuorolle tuli kaikille selväksi kenraaliluutnantti Heikki Tilanderin lippupuheen jälkeen ja lipun naulaajiksi oli kutsuttu joukko kuorolle läheisimpien sidosryhmien, tukijoiden ja yhteistoimintakumppanien edustajia.
naulaus18 pKenttäpiispa Hannu Niskanen toimitti lipun siunaamisen, minkä jälkeen koko satapäinen kutsuvierasjoukko yhtyi virteen 577,
Sun kätes, Herra voimakkaan...
JKA 8091 p
naulaus6 pSeremonian aikana Kaaderilaulajat esitti kaksi kuorolle tyypillisintä teosta, Nic von Weimarnin "Maanpuolustajat" sekä Urpo Jokisen "Suomi on hyvä maa".

Seuranneessa kahvitilaisuudessa kuultiin taas vastapainona sello- ja kantelemusiikkia.
JKA 8095 p
naulaus11 pSuomen Mieskuoroliitto oli kutsuttu mukaan lyömään naulansa viiden kenraalin, muiden korkea-arvoisten upseerien, neuvosten ja veteraanien joukkoon.

Mainittakoon, että myös Suomen Sotaveteraanien Viron Yhdistys oli edustettuna, vaikka Soome Poiste Meeskoor onkin jo lopettanut aktiivitoimintansa.
naulaus9 pSuomalaisten upseerien mieskuoro, Kaaderilaulajat, on nyt saavuttanut 15 vuoden iän ja jatkaa yli
200-vuotista upseerien kuorolauluperinnettä.

Kaaderilaulajat on konserteillaan Matti Orlamon johtamana onnistunut hankkimaan itselleen vankan kannattajajoukon, yleisön, joka kerta toisensa jälkeen täyttää niin Kadettikoulun juhlasalin kuin Ritarihuoneenkin tuolirivit.

DSCN3062 pTästä joukosta on ylitse muiden kohonnut kolmen "sinivalkoisen sisaren" ryhmä.
Maanpuolustusaate ja rakkaus musiikkiin sai nämä ihanat, sotilaskotitoimintaan aktiivisesti osallistuneet leidit lahjoittamaan Kaaderilaulajille nyt käyttöönotetun lipun.

Yksi heistä ei valitettavasti voinut osallistua naulaamiseen ja kolme päivää myöhemmin kuoro sai vastaanottaa suruviestin, apteekkari Marja-Liisa Satimus oli vaikean sairauden uuvuttamana siirtynyt ajasta ikuisuuteen.

Kiitollisena Kaaderilaulajat tulee muistamaan häntä, hänen lähimpiä ystäviään ja kaikkia toimintansa tukijoita.

L38 p